24. Iiris Laisi: Marras, kerros

Marras, kerros

Se ei ole saava minusta palastakaan.

Se joka suu ammollaan on minua muutoin tuleva hakemaan, siis

seis siihen paikkaan sinä kurja, kalmankankea

ja katso:

Minä keriydyn itseni ympäri kuin kääretorttu täytteisiinsä

Olen

Bûche de Noël           tai joku

runsas ja kursailematon,

jouluhalko joka humaltaa, jonka resepti otettiin talteen jo kesältä.

Juoksen ja juoksetun kuin alkoholi versus kerma.

• • . • •

Kuivat kukat oliivimaljassa tärisivät kun nojasin pöytään – lasikuitu johti hyvin sykettä. Oli ilta, levotonta, sumppu. Pelko tuntui kehossa siltä kuin kiipeilisi ilman köyttä kielekkeellä ja huomaisi kesken kaiken ettei ylttäisi enää seuraavaan etappiin; se tuntui siltä että myöhästyisi aina vain seuraavasta tapaamisesta, kiirehti selkänahkansa irti tai ei tai ei alunperin muistaisi koko paskaa koska olisi erehtynyt päivästä, vuodesta tai kellonajasta

Olin levoton kuin hiekkasärkkä tai saimaannorppa joka pesii ja pyristelee oman kuolemansa tuntumassa.

Se oli kumma tunne ja kohtalaisen perusteeton, elämähän oli aika helpoksi tehtyä ja flow oli ennemmin käsky kuin kehotus, mutta miten se olisi mahdollista kun asunnossa joka oli järjestelmästä tärähdys ja levällään, pölypallot paperit, ei tiennyt mitä yksinolo merkitsi tai olisi voinut merkitä kun sitä riippui kaikissa ja kaikkialla ja alisuoriutui aiheissa koska ei vaatinut itseltään enempää. Kirjoitin vain paskaa tai en mitään kunnes eteisessä vedin päälleni Helly Hansenin sadetakkia jonka oli määrä pitää vettä  Se oli aikaa kun talvea ei ollut vielä lanseerattu eikä oikein tiennyt miten olla suhteessa Kesään, esim

joka mattolaiturilla kiljui ja kahlasi, söi sen mehevän pullan joka suli suuhun kuin keuhko tervaan, yksi kerrallaan

taittuivat irtoripset, naistenjuhlat

Skohanin lattia maantiematkailuun, teltassa hikoiltuun aamuun ja yöhön.

Kesäkuu oli kedolla kauneinta ja jo se vaihtui

tuli heppa ja laidun,   

sauna

soljuttiin elokuussa hikeen ja kiireseen. Lopulta mikään ei jäisi ei

torikahvit ja siellä kalske, nopsat tupakat, partsit, tanssi ja tinder

Ei jumalau-

kesä laittoi sylkensä kaikkialle. Maapähkinäpurkkiin

ja poskipäille

huulille jotka jäivät raolleen kuin auki kampeavat parvekkeiden ovet, niistä kulki juopuneena eestaas, haastoi riitaa tai pummi tupakan, antoi ylen

hedelmäviinipullosta joka oli mehukas jäänne juhannukselta:

Tästä suusta join ja tätä suutelin,

       toisen työnsin jääkaappiin ja toinen lähti itse ulos  

siis

mä en saattanut sitä edes ovelle

xD apua

Marraskuussa sade takertui asfalttiin kuin purkka.

Kun maa oli mennyt ensimmäiseen routaansa, jutut alkaneet kuolla ja putoilla

olin yhtä ulalla kuin se vaaleatukkainen nuori mies matkalla Berliiniin, ex tempore.

En jaksa enää pelätä itseäni kuului eräs siivu kirjassani  tulkoon saatana  testasin huvikseni tai menköön tai siis ihan vitun sama Kaikki valitkaa tahdonsuuntanne ite

Mä oon keveä ku päiväpeitto, neitoperho tai pyyhe rannalla

Kuljin alas Siltasaaren näyttävää mäkeä ja tein siinä verkkaiseen analyysin

Saapuu tapaamiseen ajallaan, harmaana ja rakeisena. Sadattanut ensilumen ja sulattanut sen, kertoo olevan rankkaa. Kuvailee ahdistustaan:

Yks kaks ajasta tulee jotain arvotonta bulkattavaa kamaa jonka lävitse tarvotaan kuin tupperware-lounaan, lopussa muistetaan vain kura ja kurkkumätä

eikä edes nussita yhdessä vaan valitetaan peräkanaa, kilpaa kimpassa mut nojoo

Sitten sanoin kuten suvi auvinen 2x haastattelussa miten vaikeeta se nyt muka voi olla ja toimin

käärin auki teltan, topan, kokonaisen tunneskaalan: uin sen kaikissa varianteissa.

En välittänyt säästä – ja oranssi paloi

en kauaksi karanneesta kesästä – ja oranssi paloi.

Tein mikrosta makron aina uupumukseen asti ja itkin,

levitin jalat sähköjunan selkänojaisille ja tanssin niillä

hipeti hop hip hip hop. Sovelsin kaikkea oppimaani

etäännytin, olin läsnä, impulssiherkkä (sen reisilihas kasvaa kun sitä harjoittaa)

ja että kun on tulossa kipeäksi ja eskapistinen, imppasin ulkoilmaa kaksin sieraimin ja syvennyin siihen, tein siitä omani koska loppujen lopuksi

Vakavaa ei ole mikään paitsi se, mihin maailmaan uskot ja mitä välität ulos.

Vastasin

- kyl se sit pysähtyy jo kynnyksellä kun vaan jaksaa fiiliksellä pyykätä ja pitää paikat siistinä tai jos tekee eväsleivät elokuviin ja lähtee, niinku kesällä, kun menin teatteriin ja toiseenkin ja syömään suursaaveista. Kuljin

kuin pieni kettu kuonollani virne koska ulapasta huolimatta tiesin missä mennään.

Sitten ilta hämärtyi ja kuljin senkin halki, sen joka ei ole lunta nähnytkään.