K A I V O
Eristys löytää luoksesi talven kynnyksellä.
Astut kynnyksen yli, selkäsi taakse jäävät laineiden lämpösäikeet, ystävien norppapäät lipumassa ulappaan. Kun olet ylittänyt kynnyksen, ennen kuin ymmärrät mitä tapahtuu, ovi pamahtaa kiinni ja eristys pitää sinua otteessaan. Oli ollut vain ajan kysymys milloin eristys tavoittaisi sinut. Olit tuntenut vetoa siihen, olit kaivannut sen minimalistista olemusta niinä ajanjaksoina, joina ihmisiä pukkasi verkkoosi enemmän kuin punokset jaksoivat kantaa.
Et silti osannut aavistaa, että eristys saapuisi juuri siten. Että se valitsisi sinut, etkä sinä sitä. Eristys tunkeutuu luoksesi talven kynnyksellä, sairauden vanavedessä.
Olet sairas aamulla kun heräät, olet sairas päivällä kun ajattelet ja kävelet, sairastat kun laitat ruokaa ja illalla painat pääsi tyynyyn sairaana. Heräät seuraavaan päivään, olet sairas päivällä kun yrität olla ja puhua, sairastat kun nuokut ratikassa ja illalla harjoituksissa tapailet repliikkejä sairauden sumun läpi. Heräät seuraavaan päivään, olet sairas kun asioit kaupassa, sairastat puhuessani puhelua, olet sairas kun minuutti on kulunut, seuraavassa minuutissa olet yhä sairas. Vain unessa et ole sairas, unen toisella puolen elät eristyksestä vapaana eikä kehosi ole olemisen ankkuri. Unesta tulee hyvä ja tärkeä ystävä eristyksen rinnalle.
Eristys on paljon odotushuoneiden tuoleja. Istut tuolilla, et tiedä minkälaisella. Tuoli on käytävässä, jonka ulkonäköä et tavoita. Tavoistasi poiketen et tarkkaile ympäröivää tilaa vaan ajelehdit olotilasi kourissa. Tämä kaava toistuu kuukaudesta toiseen. Kehon tarkkailu muuttuu merkittävämmäksi kuin objektiivinen ihmisselailu, sään huomiointi tai ajatusveneilyt näennäisessä tekemättömyyden tilassa, vaikka juuri odotushuoneessa istuessa. Eristys merkitsee paljon enemmän kuin ihmiskontakteiden hupenemista, eristyt siitä mitä olet käsittänyt todellisuudeksesi tähän asti, vajoat syvään kolkkoon kolkkaan kehossasi, sellaiseen, jonka olemassaolosta et tiennyt ennen sairautta ja sitä seurannutta eristystä.
Olet karanteenissa kehosi pohjalla. Ajatusvirtasi tukkeena on pato, kun ajatus lähtee liikkeelle se törmää patoon. Pato kääntää ajatuksen kohti lähdettään, jokainen ajatus palaa takaisin kohti sairasta ruumista. Eristys laskee miimisesti mustat lasit päähäsi ja painaa tulpat korviisi, ja niin se toivottaa sinulle hyvää matkaa. Hyvää matkaa tunnista seuraavaan, päivästä päivään, viikot, kuukaudet, yli vuodenaikojen, talvesta kesään, se on pitkä aika, se vie sinua eteenpäin, olet sokea ja kuuro kaikelle paitsi itsellesi, ajatuksesi rajoittuvat ruumiisi toimintoihin, etkä jaksa edes välittää. Eristys tuntuu hyvältä, annat sen tehdä itsellesi näin. Taistelet vain harvoin vastaan. On parempi ettei kukaan tiedä sinusta. Et pysty tarjoamaan itsestäsi mitään. Olet hukkunut kaivoon, jota myös kehoksi kutsutaan.
Kipu ei pidä ääntä. Säikähdys saattaa älähtää, mutta kipu kuljettaa hiljaisuuteen. Se omii ja vie kielenkannat. Et halua puhua, et halua, että sinulle sanotaan sanoja. Ne vaatisivat lisää sanoja seurakseen ja mieluiten olisit sanaton. Kipu tahtoo sinut kokonaan ja sinä alistut sille. Annat sen tarttua sinua kädestä ja viedä mukanaan hiljaiseen, syvään kaivoonsa. Et pyristele vastaan, ei kannata. Jos kaivoon huutaa, ääni kaikuu moninkertaisena. Kaivossa sinun on kierolla tavalla hyvä olla, kunhan kukaan ei huhuile perääsi.
Kalenterin mukaan oli talvi. Talvi pohjolassa, kylmä ja luminen. Olitko siellä? Muistat talvesta turvonneen pään, kehon joka peilissä näytti keholta, mutta silmien takana mureni kuin muinainen saviruukku. Jos joku katsoi sinuun, teki mielesi väistää katsetta. Olla puhumatta. Mielesi teki kääriä iho, paljastaa sisus, näyttää miten rikki se oli. Olit tuhansia sirpaleita! Katsoessasi peiliin olit joka kerta yllättynyt: Miten pinta saattoi pysyä kasassa?
Pää
Kuvittele, että seisot hissin ovien ulkopuolella. Hopeiset ovet avautuvat. Painat hissistä toisen kerroksen nappia, mutta et astu hissiin. Nojaat päätäsi vinosti ovien väliin, niin että katseesi tavoittaa jalkateräsi. Odotat siinä, kunnes ovet sulkeutuvat. Ne painautuvat puristuksiin pääsi ympärille. Tyhjä hissikoppi alkaa kulkea ylöspäin kohti toista kerrosta ja hissin pohja painautuu otsaasi vasten. Se yrittää matkata ylöspäin, mutta päälakesi estää sitä. Toisin kuin ehkä yleensä, tämä hissi ei hellitä otettaan, vaikka sen ovien välissä olisi jokin objekti. Pääsi on puristuksissa kolmesta eri suunnasta. Pysy siinä.
Leuat
Sulje silmäsi ja rentouta koko leukasi niin, että suusi on hieman raollaan. Tunne koko leukapieli, miten leuka ulottuu alahuulen alta aina korviin asti. Kuvittele sitten leukaasi pieni ilmaventtiili, sellainen kuin polkupyörän kumissa. Aseta venttiilin suulle pumppu ja ala pumpata raivokkaasti. Tunne miten ilma täyttää koko leukaluusi ja saa sen turpoamaan. Pumppaa kunnes kätesi ovat hellät ja leuat narskuvat paineesta. Ne ovat niin täynnä, että kohta poksahtavat. Sulje venttiili. Lisää ilmaa mikäli sitä pääsee karkaamaan (huomaat sen siitä, ettei olosi ole enää yhtä tukala).
Nenä ja nielu
Ojenna kädet eteesi niin että näet kämmeniesi uurteet. Kuvittele aukinaisten käsiesi päälle litra harmaata pölyä. Villakoiria ja tomua ja hiekkaa. Puhalla varovasti ilma ulos keuhkoistasi, pidätä hengitystäsi, tuo nenäsi aivan kiinni pölyyn ja ime sitten ilmaa nopeasti nenän kautta sisään. Harmaa pöly kulkeutuu ilman mukana nenääsi, poskiesi onteloihin ja kitalakesi kautta kurkkuun. Se alkaa kirveltää, aivastuttaa ja laittaa nenän valumaan. Kurkkusi kuivuu. Toista toimenpide tunnin välein, kunnes nenäsi on ärtynyt ja vuotava, poskiontelosi jomottavat ja kurkkusi on hiekkapaperia.
Ja sitten kuvittele, että kehoasi mukiloidaan pizzakaulimella joka puolelta kunnes koko ihoa arastaa.
Ei, vaan kuvittele 20 tunnin työvuoro hektisessä lounasravintolassa, juokset likaisia astioita tiskiin, juokset asiakkaille lisää ruokaa ja vastaat samat asiat niiden toistuviin kysymyksiin.
Ei vaan kuvittele että on yö, busseja ei enää kulje, joudut rämpimään loskasateessa kotiin kaupungin läpi.
Ei!
Vaan kuvittele, että kaadut sänkyyn pitkän päivän jälkeen ja ummistat silmäsi. Olet juuri nukahtamassa, kun puhelimen viestiääni pärähtää. Pling. Yrität nukahtaa uudelleen, mutta viesti älähtää taas unen kynnyksellä. Pling. Tämä toistuu läpi yön. Olet nukahtamassa ja Pling. Pling. Suloinen unen rajamaa ja taas Pling. Mutta missään ei ole puhelinta, jota sammuttaa. Ja Pling. Et nuku silmäystäkään koko yönä. Päivällä maailma on epätodellinen, haluaisit käpertyä nukkumaan, ihan mihin tahansa. Kuvittele tämä väsymys konkreettiseksi osaksi itseäsi, se on toinen iho omasi päällä.
Tämän muistat talvestasi, jos sellainen vuodenaika ylipäätään tapahtui. Logiikan mukaan kyllä, mutta muistikuvasi ovat liian hatarat voidaksesi olla varma.
you know when you’re rocking the no makeup look and you assume you’re lookin all beachy natural n cute but then u look in the mirror and u look like a victorian child sick with influenza who won’t make it through the winter
Palaat tähän meemiin joka päivä. Tämä meemi on tärkeä ja hauska, et kykene olla nauramatta kun luet sen. Se nakuttuu kohdallesi, tämä meemi osuu kohdallesi kuin nakutettu. Joka päivä.
Lol.
Yleisen toimivuuden kannalta toiset potee alati vaivaa ja toiset tuskin koko ikänään astuvat sairaalaan. Molempia tarvitaan, molemmille on funktionsa. Kun osa viettää talvet sisällä potemassa erinäisiä oireitaan, pysyvät hiihtoladut ruuhkattomina ja toiset tartunnoilta suojassa. Terveet pysyvät terveinä, sairaat sairastavat. Kyseinen kahtiajako on jollei välttämätöntä niin ainakin kätevää. Yleisen toimivuuden kannalta.
Sairaudessaan alati nyhväävät keskittävät energiansa muihin askareisiin hiihtämisen sijaan. He näpertävät origameja nenäliinoistaan ja pitävät kirjaston runohyllyt runsaina uusin teoksin. He kohottavat terveiden kykyä nauttia hetkestä, sillä heidän puutteisiinsa terve saattaa verrata omaa kyvykkyyttään ja tuntea suurta kiitollisuutta. Jos sairas taas parantuu, jos hän kokee metamorfoosin kroonisesta niiskuttajasta ympärivuotisesti vihreän huonekasvin kaltaiseksi kuolemattomaksi yksilöksi, saattaa hänkin arvostaa uudenlaista terveyttään kahta kauheammin, ja näin on ympäristössämme enemmän hymyileviä suita.
Mutta miten kävisi koko sairaanhoitoalan, mikäli kroonikot ja potijat vaihtuisivat kokonaan näihin ikiterveisiin tallajiin? Vaikka koko kansa koostuisi sairastelemattomista yksilöistä, niistä jotka saavat kuuluisan flunssansa kerran joka kolmas syksy, olisi silti vaikeaa saada terveyskeskukseen ruuhkaa aikaiseksi. Hoitoalan ammattilaiset pyörittelisivät peukaloitaan ja kadonneen jonon mukana myös tärkeä osa suomalaista kansallisidentiteettiä olisi uhattuna.
Aurinko tulee väistämättä
sisältäpäin kasvot ovat lehtileikkeistä revityt ja kootut
tuntuu kuolet kohta
et kerro kenellekään
viime viikolla olit hurrikaani jonka alla kyliä kiiti
romanssinne oli tuskin
raapaisu ajassa
vasta siitä siirryitte
minuutenne kantoliinaan.
Maaliskuun olet vääriä kohtaamisia
sellaisia joihin ei mieli jäädä.
Iso ikkuna päästää liikenteen kuohun läpi
tuijotat toisia matkallaan
valon raita halkoo ratikkakiskot
busseja
ihmisiä
valoa
tasainen vana, juuri sopivasti
helpotus purkaa vatsan pehmeäksi ja kuin itkiessä kiität itseäsi
selvisit tästä talvesta
tuo on kevään valoa
eikä asfaltti ole enää märkää joka puolelta.
Selvisit
ja yllättäen et
murustakaan kuolemaa.
Sinua ei ole olemassa sen sijaan sinä olet siirtynyt peilimaailmaan.
Lause on kirjoitettu kalenteriisi tärisevin kirjaimin tammikuun 25. päivän kohdalle. Muistat, että ystäväsi kirjoitti sen. Mutta missä tilanteessa? Miksi juuri tuon lauseen?
Joka tapauksessa merkintä on todiste siitä, ettei eristyksesi ollut ehdotonta. Siinä oli ihmisen mentäviä satunnaisia aukkoja. Olitte yhdessä, olitte jossain, olit ystäväsi kanssa. Luet vanhaa kalenterimerkintää yhä uudestaan. Olet ihmeissäsi siitä miten tarkan kuvauksen se antaa talvestasi, lause tiivistää sen eristyneen todellisuuden aivan sattumalta. Se tuskin oli ystäväsi tarkoitus, hän ei tiennyt sinun lojuvan kaivossa. Hän vain halusi kirjoittaa jotain, hän halusi viihdyttää sinua. Naivin pullea käsiala, sanat peittävät koko sivun. Ne hehkuvat vitsiä, mutta kätkevät totuuden. Sinä olet siirtynyt peilimaailmaan.
Peilimaailma oli heijastus valosta ja väreistä. Se oli pelkkä kolmiulotteisuuden valhe, sillä jos kättään kurotti kohti pinnan tarjoamaa kuvaa, törmäsi sormet kipeästi kovaan, litteään pintaan. Peili on lasin päälle pinnoitettu ohut metalli. Se ei ole portti vaan kalteri.
Kommentit
Lähetä kommentti