92. Veikko Tuomainen: EPÄOIKEUTETTU, ITSETARKOITUKSELLINEN KONTEKSTITTOMUUS

EPÄOIKEUTETTU, ITSETARKOITUKSELLINEN KONTEKSTITTOMUUS

Ajanlaskullisista piirteistä, näennäisen kiinteästä

etäisyydestäni aurinkoon

                        huolimatta. Suhteesta,

       Vuodenajasta, päivän mitasta

                     paitsi, toistan: suhdetta

Vallankumous on horisontti - on jo värikästä.

Huomennakin sarastaa. Pyöreyttä yhtä kaikki. Tänään pallo, huomenna sykli.

Etäisyyksiä, joita tyydyttävä ymmärtämättömyyttään osoittamaan aaltoina

Ohje: jos et viitsi aloittaa, lopeta
Ohje: jos et viitsi, aloita lopusta

Eräs kalmankatkuinen iltapäivä,

      jossa kuuluvat siihen kuulumaton viserrys, kaksinkertaisen ikkunan takainen, puolikas puhelusta, heikkoa kauhua

puhetta, jota ymmärrän sekä ääntä jota en mieli puheeksi.

                    Arpia, joiden soisi olla vielä ruvella

                    aamupakkasia ja hyödyttömyyden annetaan elää selittämättömänä

   Hajaantuu palasiin

täyteinen teko - sisällötön teksti

On hyvä olla 

yhtä ja toista. Toistaa, peilata 

sekoittaa sisältö, täyttää teoilla.

Jakaa kortit, ollakin kääntämät

viive, syyllinen      koho          kari            matalakontrastinen

                  syvä railo                

To do:                 

olla itsensä konteksti

olla fobia                   Ratkaistavaa:  toimia ja toteuttaa ennemmin huolella vai huoletta?

Toive: 

Saada vatvoa loputtomiin, tuottaa viimeiseen saakka

vain luonnoksia sekä olla tyhjentävästi antamatta välähtävänomaisien tietäviittovien, yksien, mielevien kuvitelmien nielaista

lisäkseen mitään muuta.

luettelo näyistä rannalla

tulkinnanvarainen tienviitta, jakamattomat säännöt, tinkimätön jakojäännös

korvat aavalle, lie kenen

kokea tulleensa katsotuksi kävellessään syrjään

Olen aina passiivissa, siinä missä edessäni purjehditaan juhlaa,

violetin kukan mesi

eriasteisen kypsät, tunnistamattomat marjat, piikkilankaan kehdottu linnunhäkki

valitan, puutostila sanomisen vaan ei tarpees sanomiseen

tukehtuneen esiasteella. Tuntea tarvetta, tarvita tunnetta,

työstää syksy, mutta minkä suhteen?

Työstää tila hallitsemattomissa

vallattavaksi osaksi kokonaisuutta

tuntea valta, hallita tunti, tunnista!

nopeuden ääni ja vain äänekäs valo voi

prosessoiva 

huoli muista  huoli muistaa. Ensinnä tuntea kipua, muuttua kiveksi,

muuttua kivuksi, toisekseen

          Epävireinen äidinkieli. Olla tekemättä mitään, sanomatta näkemättä mitään

ja silti olla tekemättä oikeutta millekään. Halutta elää aina vähän enemmän kuin hetkellä halutessa

                 ei tee tyhmiä, eikä paljon eläkään, siis eläköön

Yritetään, yritetään antaa itelleen anteeks

ajatuksist toisen puolest pahoillaan

ei täs pahoi olla eikä mitään olla tehty

se mikä ajateltuu, se ajateltuu

tuskin tuun,

tullu tuuleteltuu, edelleen kuuma, kiehuu

en kuule muut

oon pop sanomalla paljon sanomatta mitään

avojalan Apollo, kattoo kalojansa, taas 

omaosasuutta lisää

Taas tarkottaa lisää

lisäks yhä

Toisteinen

teema sellolla soi käynnin maanalaistuessa. En kehtaa kolista lautoineni sen ohi tai päälle

kaikessa sitä lukuunottamattomassa hiljaisuudessa, naiivin tyhjänä 

päänä tyhjäs mietin: konventionaalisen kaunista! tajutessani väittää itselleni vastaan, 

pyhittää ja kasvaa, mietin: kauniin konventionaalista!

Katson oikeaan

eteen aukeaa 

190519

kehon kuva, summaton punnus!

Korni oodi lialle, kontekstittomuuden juhla

mul ylläni kauniit kirkkaat vaaleet vaatteet

ala kaareva, läpi pitää päästä, olo ahkera

mut edessä! Aita korkee kuin vaahtera

suuri, sikspä - vitut vaatteesta - 

alitan aidan. Maa mutakakkuu -

vitut vaaleesta! Saa muta tarttuu,

liata, tummentaa, pimeeks pigmentoida ja sameuttaa

Ah fresh

On tarve jalostaa

turhuus on tarvetta jalosta

siitä vain huolimatta!                    

                                       Kuinka tyyntä toisinaan onkaan, 

luontoon vain sen oma kosketus.

Luonto koskettaa kaikki itseensä

huolimatta.

Muotoonsa täysin sidoksissa-ajatus

minä olen syksyllä

leuto ja lauhkea toive

minä olen aina suuruudenhullu

syksyllä tajuan etten riitä hahmottamaan kokonaisuutta

minä olen leuto ja lauhkea toive, jossa

                                                             jään jo yksityiskohtiin

tyydyn ilmentämään

Ei oodia ihmiselle

Tunne tajullisuudesta hohkaa

kun sen äärelle asettuu

äärellisyys on mahdoton toive;

äärellisyys on punos, katkeaa

kuumeuni

äärettömyys ei olea herkkä, ei ole vastaanottavainen.

Eikä minä ole määritelty tai ääretön. Kuumeunessa: VÄLTTÄMÄTÖN ON MAHDOTON,

jokaisen kerran.

Jokainen on kerta!

ovi on

jokainen ovi on kerran

kaikki on monta

Väleissä on likaa, kuolema on siivous

vain ihmiselle on likaa

IHMINEN ON LIKAA

(ilma on likaa)

välit ovat mahdoton toive

toivottomuus on likaa, siinä missä kuolema,

on siisti