selkärangaton ajatusketju suolavedestä
Kasaumasta kantautuvat piikit näyttäytyvät läpikuultavana, oliivinvihreänä untuvana minulle. Olet siinä keskellä. Sävy polvistumiselle oikeutettuna, murjun kiertävänä, yhdistää mielemme, mielemme suista nousevana.
Olet ehkä huomannut, miltä moni näyttää leikkiessään rannalla. Olet ehkä myös huomannut, ettet itse tee niin. Samoina hetkinä olet syönyt karvaan viikunan, yskähtänyt vetelästä kaasusta, sen tuoksusta, ollut turvassa. Aallot ovat huomiosi hämärtyneessä raossa, tyynysi alla, siellä, missä tahdot omistaa repimättömän ruven, heteet, taiton punaiseen.
Homeinen kettinki huojuu katolta viereiselleen
muuttuen pinteestä putoavaksi
sinä et jää alle, et ehkä huomannutkaan.
Välttelet satamaa
Autio, riisuttu heittäytyminen parvekkeella, tangon sisässä, silti niin ulkona
tarttuen tuhkapuiden sinkoilevaan älykkyyteen,
kaataen, sivellen ne sarastuksensa maaleilla.
Leväisten jalokivien loisto nilkoissani estää pitkästymisen ryöppyilevyyden - kirkastaa omasi ja näen sukkiesi lävitse.
Olen elossa harhoissani, siellä, missä huiput ryöppyävät kehänsä ympäri, puivat itsensä, ne harhat - puituna, kavahtavat ylijäämästä. Olen elossa siellä, missä valintaan takertuu olemukseni sivutuote, ikään kuin nakerrellen velttoa irtonaisuuttani, lyöttäytyen päätökseeni, tuntien, mitä heijastaa liplatuksista
ja muista.
Muista!,
Veriappelsiinin valuma sormien katveista, ikään kuin liukuvat varjostumat,
vannovat olevansa jo lähdettyään.
Kaupassa henkilö ostaa tonnikalapurkin ja toivottaa hyvät päivänjatkot. Myyjä ei vastaa.
Tämä on talon seinämän keskimmäinen parveke, neljännessä kerroksessa.
Hiekkaiset, porotukseen iskostuneet rappaukset, niiden ovet, niiden takaovet.
Liikuttunut rastas antaa ykseyden lipua. Aikaiset sanastot, sinä niiden kaarnassa, me tangon sisällä.
Olen tullut tietoiseksi niin minusta, kuin näivettymiseni rippeistä, jotka vähitellen huljahtelevat tomuiseen, tervetulleeseen tuuleen pysäyttäen potentiaalini - ei etäännyttävästi, ei hyökkäävästi eikä myöskään ylimääräistä tilaa haalien ahneuden siivellä, sitä tilaa, joka ei minulle alun alkaenkaan kuulunut.
Sitten
Huomaan rannalla lapsen,
sinisen langan ja triangelin.
Inahdan värähtelevänä hikoittelevaan puistoon,
ikkunat rehottaen, voimani valuttaen
kalvakkaan saippuaveteen.
Muodollisesti, yö oli minulle läsnä.
Kaadoin suolapähkinät veteen
monet meren äärellä tekevät minut surulliseksi.
Katsellessani tarkentuvan ja mustaan tottuvan näkökenttäni rei’istä, erotin luumunhehkuiset silmät yhä riehakkaammin, äänet loittonevista kortteleista uinahtelivat korkeina säikeinä näinkin kauas.
Silmät eivät kohdistu mereen,
meri huokaisee helpotuksesta.
Kommentit
Lähetä kommentti